Luontaislääketiede

Rakkaalla lapsella on monta nimeä

Luontaislääketiede, luontaishoito, vaihtoehtohoito, täydentävä hoito, perinnelääketiede, yhdistävä lääketiede, täydentävä ja yhdistävä lääketiede ja hoito, täydentävät ja yhdistävät terveysnäkemykset ja uskomushoito…

Minä käytän tässä yhteydessä sanaa luontaislääketiede. Luontaislääketiede on tiedettä siitä, kuinka häiriintynyt keho aktivoidaan parantumaan itse. Oireiden kokonaisuus ilmentää häiriötä kehon omassa säätöjärjestelmässä.

Luontaislääketiede pyrkii ottamaan huomioon luonnossa esiintyvät ihmisen itseparannuskykyyn vaikuttavat tekijät, kuten ravinto, vesi, ilma, valo, ihmissuhteet sekä sosiaalinen tilanne.

Luontaislääketiede pyrkii terveyden ylläpitämiseen sekä sairauksien ennaltaehkäisyyn. Tähän auttavat terapeutin tuntemus kehon toiminnasta ja säätöjärjestelmästä, tarkka anamneesi ja tietämys eri menetelmien tai yrttien ja kasvien vaikutuksesta.

Kaikki edellä mainitut sanat viittaavat hoitomuotoihin, joiden pyrkimys on tukea elimistön omaa itsesäätelyjärjestelmää, jonka toimintaan ei haluta häiritsevästi puuttua.

Sitä ainoastaan autetaan kehon omia keinoja aktivoimalla palauttamaan tasapaino.

Jokainen luontaislääketieteen ala sisältää sille ominaisen filosofisen ja käytännöllisen luonteensa.  

Luontaislääketieteen lähestymistapa on yksilöllinen. Ihminen nähdään kokonaisvaltaisesti ja yksilönä, sillä sama syy saattaa eri yksilöillä aiheuttaa erilaisen oireiston kun taas sama oireisto voi johtua eri ihmisillä eri syistä. 

Hoidossa otetaan huomioon niin ihmisen fyysinen, psyykkinen kuin myös mentaalinen puoli tasapuolisesti,  selittäessä ihmisen terveyttä ja sairautta sekä paranemiseen liittyviä tekijöitä. 

Luontaislääketieteessä ajatellaan että elämä on prosessi vaiheineen ja historioineen, jotka otetaan huomioon pohtiessa oikeaa hoitomenetelmää.

Luontaislääketiede on koululääketiedettä täydentävä lähestymistapa. Se on myös kuntouttava hoitomenetelmä, joka rentouttaa ja laukaisee jännityksiä. Luontaislääketiede ei puutu elimistön toimintoihin peruuttamattomalla tavalla, se vain hienosäätää suunnan oikeaksi.

Luontaislääketieteen harjoittaminen edellyttää koulutusta niin terapeuteilta, lääkäreiltä kuin sairaanhoitohenkilökunnalta. Koulutuksen tulee sisältää myös peruslääketiedettä. Vaatimustaso riippuu terapiamuodosta. Tietty perustaso on kaikille välttämätön. Viikonlopussa kenestäkään ei pitäisi tulla luontaisterapeuttia. Kannattaa aina varmistaa, että hoitaja on saanut luotettavan koulutuksen.

Luontaisterapeutin ja lääkärin työ ei ole verrannollinen, eikä luontaisterapeutti tee koskaan diagnooseja. Hän ei kehota ketään lopettamaan lääkärin määräämiä lääkkeitä tai kehota potilasta lopettamaan koululääketieteen hoitoa. Luontaisterapeutti on myös tietoinen siitä, milloin kyseinen hoitomuoto ei sovi asiakkaalle. Tällöin voidaan pohtia muuta tapaa hoitaa asiakasta tai ohjata potilas mahdollisesti toiselle ammattilaiselle, mikäli terapeutti ei itse pysty asiakasta palvelemaan. 

Luontaisterapeutti on valmis yhteistyöhön lääkärin kanssa.

Edellä mainittu ei tarkoita sitä, etteikö luontaislääketieteellä olisi omat riskinsä, näin erityisesti silloin jos lääketieteelliset hoidot ja hoito laiminlyödään. Tällöin on mahdollista, että paras ja nopein apu jää asiakkaalta saamatta. 

Luontaislääketieteisiin kuuluu myös hyvin vaativia alueita, esimerkiksi nikamakäsittelyt. Tällöin kannattaa etsiä kokenut ja luotettavaksi tunnettu tekijä. 

Luotettava ja vastuullinen luontaisterapeutti suosittelee asiakkaalle lääkärin tutkimusta, mikäli havaitsee siihen olevan aihetta. Ainoastaan lääkäri saa tehdä diagnoosin, määrätä lääkkeitä, määrätä lääketieteellisiä tutkimuksia, määrätä lääketieteellistä hoitoa ja suositella sen keskeytystä ja parantaa sairauksia.